Tietoa Tatzista
Suomalainen jalkapallo ansaitsee enemmän
Suomalaisesta jalkapallosta tehdään paljon hyviä juttuja medioiden toimesta jo nyt, mutta nykyinen määrä ja taso ei riitä tekemään jalkapallosta koko kansan ykköslajia. Tarvitaan lisää tekijöitä nykyisten rinnalle. Tatzi ei suinkaan astu tyhjälle areenalle, vaan kentälle, jossa pelaajia on vielä liian vähän.
Suomalainen jalkapallo on kasvanut. Pelaajat ovat tulleet paremmiksi, sarjat ammattimaistuneet ja olosuhteet kehittyneet huikeasti. Vielä parikymmentä vuotta sitten nykyinenkin taso oli vain toiveunta. Silti laji ei ole edelleenkään saanut ansaitsemaansa huomiota. Kerrottavaa on enemmän, potentiaalia on lunastamatta.
Jalkapallo on ihmislaji. Pelin merkitys ei piile pelkästään tuloksissa, maalimäärissä tai sarjataulukoissa, vaan tarinoissa, jotka tapahtuvat tulosten ympärillä ja taustalla. Siinä pitkäjänteisessä työssä ja niissä persoonissa joista jalkapalloyhteisö rakentuu. Tatzi on perustettu kertomaan näistä asioista rohkeasti, laadukkaasti ja täysin uusista kulmista.
Tatzi – Tarinoita suomalaisesta jalkapallosta
Tatzi on uusi suomalaiseen jalkapalloon keskittyvä verkkomedia. Sen tavoitteena on lisätä tarttumapintaa ja näkyvyyttä suomalaiselle jalkapallolle. Tatzi on alkuvaiheessa yhden miehen intohimolähtöinen projekti, jonka pyrkimyksenä on vähitellen kasvaa vakavasti otettavaksi jalkapallomediaksi. Tatzin perustaja ja päätoimittaja on Tommi Kilpiö.
Missio
Tatzin missio on tarjota suomalaisesta jalkapallosta ammentavaa laadukasta sisältöä, joka tuo lajin ja siihen liittyvät ihmiset tutummaksi yleisölle.
Visio
Tatzin visio on tuottaa sen arvojen mukaista kiinnostavaa sisältöä tasaisesti ja saavuttaa yhdessä vuodessa vakavasti otettavan median status.
Tatzin tavoite on olla kolmen vuoden kuluttua Suomen johtava kotimaiseen jalkapalloon keskittynyt media, joka toteuttaa missiotaan, on haluttu yhteistyökumppani, ja tuottaa henkistä pääomaa sekä taloudellista arvoa kaikille sidosryhmilleen.
Arvot
LAATU
- Usko sisältöjen laadun voimaan mediakentän muuttuessa entistä pirstaloituneemmaksi
- Laadukas organisaatiokulttuuri, laadukkaat workflow’t
LUOVUUS
- Boksin ulkopuolelta ajattelu
- Tavanomaisesta poikkeavat, uraauurtavat sisällöt
- Tunnistettava tyyli
ROHKEUS
- Uuden kokeilu, kehittyminen
- Suoraselkäisyys
- Status Quon ravistelu
Perustaja
Tommi Kilpiö
Yrittäjä, Urheilumarkkinoinnin ammattilainen
Yrittäjä, Urheilumarkkinoinnin ammattilainen
Lähes kahdeksan vuoden kokemus Veikkausliigajoukkueen markkinoinnista ja viestinnästä. Aiempi tausta elokuva- ja mainostuotantoalalla.

Kotona
2026-11-05
Rasmus Karjalainen on lähtenyt Oulusta kolmesti ja palannut joka kerta. Nyt AC Oulun kapteeni on vienyt kotiseuransa europeleihin, ja perhe…
VIERASKENTTÄ: Kirje Haugesundista
2026-11-05
FK Haugesundissa pelaavan Pyry Hannolan, 25, kirje 15-vuotiaalle itselleen. Kirje perustuu Tatzin haastatteluun.
Hanskat tiskiin ja omat hanskat markkinoille – Gaton tarina
2026-11-05
Entiset maalivahdit rakentavat urheilubrändiä, jonka tavoitteet ovat korkealla. Tällä hetkellä vielä katutason alapuolella toimiva yritys tähtää maailman huipulle.


