Entiset maalivahdit rakentavat urheilubrändiä, jonka tavoitteet ovat korkealla. Tällä hetkellä vielä katutason alapuolella toimiva yritys tähtää maailman huipulle.
Minut johdatetaan Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevan mainostoimiston kellaritiloihin. Kuljemme tekonurmella päällystetyn aulan lävitse pieneen, vaatimattomaan huoneeseen, jossa odottaa työpöytä ja -tuoli sekä varastohyllyjä. Huomioni kiinnittyy ensimmäisenä pöydälle aseteltuihin näyttäviin maalivahdin hanskoihin. Minut on saattanut huoneeseen aiemmin ammatikseen jalkapallomaalivahtina toiminut Tuomas Pöyhönen. Pöydän takana läppärinsä ääressä meitä odottaa niin ikään maalivahtitaustainen Aleksi Partanen. Olemme maalivahdin hanskoja valmistavan Gaton toimitiloissa.
Tuomas Pöyhönen, 25, tiesi kesällä 2022, että kausi tulisi olemaan hänen viimeisensä. Päiväkoti-ikäisenä futikseen mieltynyt Helsingin Palloseuran, Käpylän Pallon ja HJK:n kasvatti toimi Ykkösessä pelanneen SJK Akatemian veräjänvartijana, jonne hän oli siirtynyt Vaasan Palloseurasta sarjanousuun päättyneen kauden 2021 jälkeen.
Uransa alussa isoveljensä joukkueen maalivahdiksi nakitettu Pöyhönen menestyi ensimmäisessä junioripelissään miehen itsensä mukaan ehkä hieman onnekkaastikin, ja se oli alkusysäys tulevalle tielle. Lapsena Pöyhönen kertoo olleensa onnekas myös valmentajien suhteen – hän sai oppia merkittävän kansainvälisenkin uran tehneeltä Jarkko Tuomistolta sekä myöhemmin Tuomas Peltoselta. Nuoren pojan unelmissa futisammattilaisuus veisi hänet pelaamaan esimerkiksi Espanjaan. Iän ja kokemusten kartuttua toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut parikymppinen Pöyhönen koki valaistumisen.
– Tuli sellainen realiteetti, että ei helvetti, en ole kyllä lähdössä täältä Espanjaan.
Hän koki, ettei divarissa peliajasta taistelu ennakoinut tulevaisuudessa kuin korkeintaan Veikkausliigan keskikastissa pelaamista.
– Se ei ole ollut itselle ainakaan sitä elämää, mitä mä välttämättä haluaisin, kun olen aina haaveillut siitä, että pääsee oikeasti tosi pitkälle ja korkealle. […] Vaikka kuinka kovaa treenaisin, niin tulen olemaan sen 182 senttiä pitkä. Mua ei ihan hirveän helpolla viedä täältä ulkomaille, sanoo Pöyhönen.

Jo ennen viimeistä kauttaan Pöyhönen hankki itselleen opiskelupaikan. Hän haki isoveljen suosituksesta Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun ja sen lisäksi Hankenille, jota varten hän jatkoi Vaasan Palloseuran ajoilta päähän tarttuneen ruotsin kielen opettelua ahkerasti. Lopulta ovet avautuivat Hankenille.
– Kesällä sain sen koulupaikan, ja oikeastaan siinä kesänä jo tiesin, että tämä tulee olemaan viimeinen kausi. Ja osasin hyvin valmistautua siihen, että se futis tulee loppuun. Ja pystyi nauttimaan jollain tapaa vielä siitä loppukaudestakin, kun tiesi, että se tulee nyt olemaan viimeinen. Ja ehkä sen takia ei ole oikeastaan lopettamisen jälkeen tullut mitään hirveää kaipuuta siihen. Se ei tullut yllättäen, vaan päätös kypsyi ainakin puoli vuotta. Tammikuusta lähtien tiesi, että rupeaa tekemään jotain vastapainoksi, kertoo Pöyhönen.
Pöyhönen kertoo opiskelupaikan saatuaan kiinnostuneensa yrittämisestä ja siihen liittyvästä elämäntyylistä, jossa on mahdollista rakentaa arkeaan omien tavoitteiden pohjalta ja vaikuttaa oman elämänsä suuntaan.
– Kun mun sopimus loppui SJK:lla, joskohan siitä oli mennyt kaksi viikkoa, niin mulla oli firma perustettu. Se oli tosi selkeä siirtymä.
Yrittäjäuransa aikana Pöyhönen kertoo ”testanneensa vähän kaikkea”, mutta toiminta on pitkälti painottunut mediatuotantoon ja markkinointiin. Haasteitakin oli: ensimmäisen puolen vuoden aikana hän ei muista lähettäneensä yhtäkään laskua, ja hän teki esimerkiksi siivoustöitä, jotta sai vuokrat maksettua. Nykyään Pöyhönen työskentelee toisena perustajana markkinointipalveluita tuottavassa Brändi Klinikka -nimisessä yrityksessä. Yrittäjyys sai myös opiskelun jäämään taka-alalle.
– Sitten kun nykyinen, tuo Brändi Klinikka, syntyi, niin siinä vaiheessa koulu jäi ja rupesin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Sitä on nyt tässä pari vuotta ihan oikeasti täysipäiväisesti tehty.
Siinä missä Pöyhönen oli jo laittanut hanskat tiskiin, vuonna 2004 syntynyt Aleksi Partanen koetti vielä, mutta hänenkin kellonsa tikitti. Äänekosken Huimassa ja Jyväskylän JJK:ssa pelinsä aloittanut Partanen innostui 6-vuotiaana MM-kisoista ja fanitti turnauksen päätteeksi pokaalia nostellutta Espanjan kapteenia, maalivahti Iker Casillasia. Keski-Suomesta hän muutti 17-vuotiaana vuonna 2021 HJK:n organisaatioon B-junioreihin. Laina KTP:ssä päättyi Veikkausliiganousuun, mutta Partasen peliaika jäi vähäiseksi, ja hän kerrytti pelejä vyölleen farmiseura Peli-Karhuissa. Helsinkiin paluun jälkeen hän toimi HJK:n kolmosmaalivahtina, mutta päätyi lopulta Klubi 04:een hakemaan peliaikaa, joka jälleen jäi ulottumattomiin. Kausi oli rikkonainen ja loukkaantumisten värittämä. Syksyllä hän ei enää käynyt treeneissä joukkueen mukana, vaan kuntoutti itseään yksin. Lopulta hän lähti Klubista.
Motivaatio oli hiipunut, mutta jalkapalloilijan identiteetti velvoitti jatkamaan. Muuta ei oikein ollut. Seuraavan vuoden maaliskuussa Partanen allekirjoitti sopimuksen IFK Mariehamnin kanssa, mutta lopulta diili poiki minuutteja seuran kakkosjoukkueessa. Partaselle riitti.
– Viimeiset pari vuotta, mitä pelasin, oli vähän sellaista, että ei ehkä ollut niin paljon intoa enää. Ei ehkä enää haitannut niin paljon, että oli loukkaantunut. Elämä ilman niitä treenejä tuntui ehkä jotenkin paremmalta. Siinä alkoi ehkä pohtia, mitä haluan tehdä, kuvailee Partanen.
– Se oli ehkä just silleen, mitä Tuomas sanoikin, että tämä ei ehkä ole sitä, mitä elämältä pidemmän päälle haluaa.

Siinä missä Pöyhösen päätös kypsyi kauan ja hän ehti valmistautua lopettamiseen, Partaselle hanskojen naulaan laittaminen realisoitui äkillisemmin.
– Viikko siitä päätöksestä, niin mä olin jo muuttanut takaisin Helsinkiin. Siitä on tosi kiitollinen seuran suuntaan. Jotenkin tuli vaan sellainen fiilis, että en kestä päivääkään tätä. Se oli tosi helpottavaa, kun koutsille laittoi viestiä ja pääsi lähtemään. Muistan, kun laitoin sen viestin koutsille, että ei pysty enää. Taisin vielä sen viikon about treenata. Muistan sen viikon, mitä mä siinä treenasin – se oli parasta aikaa, mitä mulla on koskaan futiksen parissa ollut. Mä en tiedä, mikä siinä oli, mutta kun olin päättänyt, että tämä loppuu nyt, niin jotenkin nautti ihan sikana siitä treenaamisesta. Ei ehkä ollut mitään paineita, muistelee Partanen.
Partasella ei ollut Helsingissä omaa asuntoa, vaan hän majaili tyttöystävänsä luona. Töitä ei aluksi löytynyt millään, mutta pitkän etsinnän jälkeen hän sai hommia ravintolasta. Samalla myös idea yrittämisestä oli alkanut itää. Gaton tarina alkoi.
Suomalaisen maalivahdinhanskan synty
Yrittämisen mahdollisuuksia miettiessään Partanen kertoo päätyneensä luonnollisesti siihen mitä osaa, eli maalivahdin hanskoihin ja maalivahtibrändiin. Melkein koko ajan kestäneet erilaiset ongelmat hanskojen kanssa olivat selkeästi kohde, jossa voisi olla tekemistä. Parhaat hanskat ovat suhteellisen kalliita, ja niiden käyttöikä ei ole pitkä. Tällöin varsinkin nuorempien pelaajien tulee usein tyytyä hieman halvempiin ja huonompilaatuisiin hanskoihin. Partanen halusi tehdä asiaan muutoksen.
Työ alkoi tehtaiden etsimisellä. Partanen kykeni itse piirtämään, minkälaiset hanskat hän halusi valmistettavan, mutta luotettavan valmistajan etsiminen kävi työstä. Lisäksi hanskojen suunnittelu sisälsi Partasen mukaan odottamattoman paljon yksityiskohtien hiomista ja päätöksen tekoa.
– Se oli myös tosi paljon oppimista, kun luulin maalivahtina ollessani, että tiedän tosi paljon hanskoista. Mutta sitten kun lähti sitä ensimmäistäkin hanskaa tekemään…
– Siinä on monia kymmeniä eri materiaaleja, eri maalaisia materiaaleja, ja lateksejakin on tosi paljon erilaisia. Sormien leikkauksissa on monia kymmeniä eri vaihtoehtoja. Materiaalit vaikuttavat hanskan rakentamiseen ja leikkaukseen ja kaikkeen muuhun. Se on ihan eri prosessi, mikä hanska sulla on ja miten se tehdään. Kyllä, tosi paljon tuli opeteltua hanskan rakennetta, muistelee Partanen huvittuneena.
Usean kymmenen samplen ja kehityskierroksen jälkeen Partanen saavutti jotain, joka voisi toimia tuotteena.
Talven 2025 aikana Partanen käveli Pöyhösen mainostoimistoon. Miehet tunsivat toisensa aika hyvin jo entuudestaan, sillä yhteen aikaan he treenasivat samoissa HJK:n maalivahtiharjoituksissa. Partanen tiesi, että Pöyhösen yritys voisi ehkä auttaa häntä brändäämisessä ja markkinoinnissa. Mukanaan hänellä oli idea hanskabrändin nimestä ja suunnasta sekä jonkinnäköinen hanska – tai sellaisen prototyyppi.
– Silloin periaatteessa Gato alkoi meidän välisenä asiakassuhteena. Meidän graafikot on tehneet Gaton logot ja patternit ja ensimmäisten hanskojen designit. Sitten me oltiin kuvaamassa ensimmäisiä lanseerausmateriaaleja, markkinointimatskuja ja muita. Se oli silloin 2025 alkuvuotta, eikö vaan? Silloin sä vedit sitä periaatteessa yksin, Pöyhönen kuvailee.
– Alkuun, kun sitä itse pyöritti, se oli vähän enemmän harrastetoimintaa. Ei ehkä ollut niin selkeää visiota siihen, missä me halutaan olla vaikka parin vuoden päästä, tai en mä nähnyt sitä niin pitkälle. Ei ehkä osannut silloin niin hyvin sitä pyörittää, arvioi Partanen.
2025 syksyllä Pöyhönen oli viettämässä rapujuhlia kaverinsa saaressa ja sai yllättäen puhelun Partaselta. Partanen tiedusteli, olisiko Pöyhösellä halukkuutta lähteä työstämään Gatoa ihan kunnolla. Ajatuksena oli nostaa tekeminen uudelle tasolle, ja Partasen näkemyksen mukaan Pöyhönen voisi olla hyvä ihminen aisapariksi.
– Alkuun olin suht ehkä jopa skeptinen, kun olin tehnyt siihen asti koko yrittäjyyteni palvelubisnestä. Mä en ollut yhtään aikaisemmin tehnyt tuotebisnestä. Mutta jossain vaiheessa, kun rupesi hiffaamaan sitä – näki vähän, mitä Takomo teki golfmailoille – tajusi ehkä sen, mihin tämä maailma ja markkina tulee menemään. Täällä on isoja kankeita toimijoita, joilla on isot kustannusrakenteet, ja minulla oli ollut täysin samoja ongelmia [hanskojen kanssa].
Isojen merkkien huippuhanskojen kallis hinta johtuu Partasen ja Pöyhösen mukaan suurelta osin jälleenmyyntiketjuista. Kaksikon mukaan myös brändien kalliit sponsoridiilit näkyvät lopulta kuluttajahinnoissa.
– Ymmärsin, mitä tämä nykymaailma kaiken digin ja muun myötä mahdollistaa: että me voidaan myydä suoraan kuluttajalle, me ei tarvita niitä välikäsiä, sanoo Pöyhönen.

Pöyhönen innostui ideasta nopeasti ja kertoo olevansa ihmistyyppiä, joka hommiin ryhtyessään haluaa tehdä ne kunnolla. Haasteena hanskabisneksen kunnolla vauhtiin laittamisessa oli rahoitus. Huolellisen liiketoimintasuunnitelman ja prototyypin avulla ongelma lähti ratkeamaan. Vuoden 2026 alussa yritys yhtiöitettiin uudelleen, ja mukaan saatiin kolmanneksi perustajajäseneksi kokenut, ulkomailla meritoitunut entinen Suomen maajoukkuemaalivahti Niki Mäenpää.
Sama hanska treeneihin ja otteluihin
Maalivahdin hanskojen tärkeimpiä ominaisuuksia kysyttäessä Partasen ja Pöyhösen ei tarvitse miettiä kauaa. Ne ovat grippi eli tarttuvuus, sekä istuvuus ja kestävyys. Perinteiseen maalivahdin hanskojen käyttötyyliin liittyy näistä ominaisuuksista nivoutuva ongelma, jonka yrittäjät halusivat ratkaista.
Hanskojen tarttuvaan pintaan käytetään niin Gaton kuin useimpien muidenkin merkkien hanskoissa lateksia. Halvemmissa treenihanskoissa lateksi ei useinkaan ole niin laadukasta. Perinteisesti otteluissa huippuhanskoja käyttävät maalivahdit joutuvat hanskojen kulumista pelätessään treenaamaan halvemmilla ja huonommilla hanskoilla. Eri hanskoissa istuvuus saattaa olla aivan erilainen, mikä johtaa siihen, että kädessä on treeneissä ja otteluissa aivan eri työkalut. Tämän epäkohdan Partanen ja Pöyhönen halusivat korjata.
– Veskareilla menee usein silleen, että sä ostat uudet hanskat, ne on sulla peleissä jonkin aikaa, mitä ne kestääkään, kuukauden tai kaksi, ja sitten ne menee sun treenihanskoiksi. Sitten ostat uudet, ehkä vaihdat mallia tai merkkiä. Sitten sulla on treeneissä sun vanhat, jotka on ihan erituntuiset. Treenaat toisen brändin hanskoilla, mutta haluat pelata uusilla, jotka on taas toisen brändin. Sit sulla on ihan eri fiilis treeneissä ja peleissä, sanoo Pöyhönen.

Gaton suunnittelufilosofiassa sekä treeni- että otteluhanskoissa on samanlainen tuntuma ja istuvuus, vaikkakin lateksin pehmeydessä on eroa. Kaksikon mukaan perinteistä poikkeavasti heidän otteluhanskojensa erittäin pehmeä lateksi on silti hyvin kestävää, ja treenihanskojen lateksi on niin ikään pehmeää ja pitää hyvin, mutta se on optimoitu kestämään pidempään. Mikään muu valmistaja ei heidän mukaansa tarjoa ratkaisua, jossa lateksia lukuunottamatta peli- ja treenihanskat olisivat muutoin identtiset.
– Junioripuolella treenit vaikuttaa hyvin pitkälti siihen, pääsetkö pelaamaan. […] Annat tosi paljon etua muille veskareille, jos treenaat tosi huonoilla hanskoilla vain siksi, ettei sulla ole muita vaihtoehtoja. Jos otat sun pelihanskat treeneihin – kenenkään vanhemmat ei varmaan halua ostaa joka viikko uusia hanskoja, kun ne menee treeneissä rikki – niin se johtaa siihen, että treenaat vaan tosi huonoilla hanskoilla, pohtii Pöyhönen.
– Harva kenttäpelaaja treenaa huonoilla [kengillä] ja pelaa aina vaan niillä parhailla. Kyllähän nekin treenaa niin kuin pelaa, jatkaa Partanen
– Suurin osa jalkapalloilusta koostuu arjesta ja treenaamisesta. Miksi sinulla pitäisi olla huonot hanskat siihen, mitä teet 90 prosenttia urasta?
Tavoitteena on jatkossa kasvattaa tuotevalikoimaa siten, että mallien eroina on vain istuvuus erilaisiin käsiin ja mieltymyksiin, ja jokaisesta mallista on saatavilla versio treeneihin ja versio otteluihin.
Lyhyt myyntikierto tarkoittaa tuoretta lateksia
Hanskojen kehittelyssä ei säästelty tunteja tai prototyyppejä. Yrittäjät intoutuvat kertomaan detaljitasolla muun muassa istuvuuteen vaikuttavista tekijöistä; leikkaus, saumojen suunta ja sijainti, kiinnitysremmin ratkaisut, peukalon ympäri kiedottu tukimateriaali, sisäosien pehmeys… Kaikkia näitä ja lukuisia muita seikkoja tekijät ovat koettaneet ottaa huomioon pallotellessaan prototyyppien kanssa. Kaiken kaikkiaan demoversioita on heidän arvionsa mukaan tuotettu useita kymmeniä.
– Se on koko ajan hirveä työ, ja siihen on myös investoitu aika paljon. Tuotekehitys ei ole hirveän edullista. Kun muotit ja muut on tehty, on huomattavasti edullisempaa valmistaa hanska kuin rakentaa uusi prototyyppi, päivittelee Pöyhönen.
Yksi olennaisimpia asioita hanskojen kehitysprosessissa on ollut oikean tehtaan löytäminen. Usein tehtaat tekevät useamman brändin hanskoja, jolloin uudet innovaatiot ja valmistusmetodit voivat kulkeutua helpommin kilpailijan saataville. Kun useammalla valmistajalla on sama ongelma, yksi tehdas rakentaa kaikille saman ratkaisumallin. Gato on löytänyt ”oman tehtaan”, joka tekee hanskoja vain heille.
– Ollaan keskusteltu käytännössä kaikkien isojen brändien hanskoja valmistavien tehtaiden kanssa. Olisi ollut mahdollisuus hypätä niihinkin mukaan, mutta nähtiin, ettei siinä ole järkeä useammastakaan syystä. On jopa vähän kummallista, kuinka isoja brändejä valmistaa noita hanskoja samoilla tehtailla, valottaa Pöyhönen.
Kaksikon mukaan isojen brändien hanskojen materiaalit eivät puhu niiden hinnan puolesta.
– Mitä sitä sanoisi, ettei lähde ketään haukkumaan – sanotaan, että edullisia materiaaleja on käytetty monissa hyvinkin kalliissa hanskoissa. Ja sitä ei kuluttajana välttämättä ymmärrä, kun ei näe, mitä vaihtoehtoja on, toteaa Pöyhönen.
– Kun tietää, mitä materiaaleja siihen on käytetty ja mistä kustannukset syntyy: jos myyt välikäden kautta ja sillä niin sanotulla vanhalla maalivahtibrändin bisnesrakenteella, kukaan ei pystyisi myymään tuota [Gaton hanskaa] alle 150 eurolla, arvioi Pöyhönen.
Tällä hetkellä Gaton hanskat maksavat verkkokaupassa 75€, ja juniorikokojen hinta on 50€.
Gato-hanskat valmistetaan Pakistanin Sialkotissa, joka on merkittävä jalkapallovarusteiden valmistuskeskittymä. Sialkotissa on valmistettu myös esimerkiksi Veikkausliigan viralliset pelipallot sekä kisapallot useisiin arvoturnauksiin.
Sialkotin teollisuudessa on historiassa käytetty merkittävästi lapsityövoimaa. Sittemmin kansainvälinen valvonta ja isojen brändien vastuullisuusperiaatteet ovat tuoneet helpotusta tilanteeseen. Gato-yrittäjille on tärkeää millaisissa olosuhteissa hanskat valmistetaan ja miten työntekijöiden hyvinvoinnista huolehditaan.
– Olemme selvittäneet valmistuksen vastuullisuutta perusteellisesti yhdessä valmistuskumppanimme kanssa. Olemme käyneet läpi niin tuotantoprosessia, materiaalien hankintaa kuin työntekijöiden työolosuhteita, palkkausta ja turvallisuuttakin, kertoo Partanen myöhemmin sähköpostitse.
Kaksikko on matkaamassa vielä tämän vuoden puolella paikan päälle Pakistaniin tutustumaan valmistajan toimintaan.
Kokoonpanoa varten hanskan kriittisin materiaali, ajan saatossa haurastuva lateksi, tulee Saksasta.
– Se aika siitä, kun lateksi lähtee Saksan lateksitehtaalta, siihen, kun se tulee kuluttajalle – mitä lyhyemmäksi sen saa, sitä paremmin lateksi toimii ja kestää. Yleensä kaikki lateksin halutut ominaisuudet on huomattavasti parempia, mitä tuoreempaa lateksi on. […] Meidän tapauksessa puhutaan kuukausista. Monella isolla brändillä se aika saattaa mennä helposti yli vuoden tai vielä pidemmäksi, Pöyhönen kertoo.

Ei vielä mikään rahasampo
Keskustelu kääntyy nimeen ja brändiin. Espanjan ja portugalin kielillä kissaa tarkoittava Gato-nimi sai Partasen mukaan inspiraationsa netin ”kissatorjuntavideoista”.
– Heti kun sä astuit meidän toimistoon, ei tullut mieleenkään, että pitäisikö nimeä vielä miettiä. Se on todella hyvä ja kansainvälinen nimi. Ja sitten se korrelaatio maalivahtipelaamiseen: se ei ole vain kirjainyhdistelmä, vaan sillä on ideatausta, Pöyhönen muistelee.
Partanen ja Pöyhönen haluavat pitää hanskojen ohella myös brändäyksen simppelinä. He eivät halua tuoda kumpaankaan mitään, mikä ei tuota lisäarvoa. Tuotteisiin ei lisätä ominaisuuksia pelkän markkinointiarvon tai uutuuden vuoksi.
Gaton markkinointi on voimakkaasti keskittynyt sosiaaliseen mediaan, ja tähän asti se on riittänyt. Tehtaalta saapuvat erät ovat huvenneet varastohyllyiltä vauhdikkaasti. Se on myös yrityksen haaste. Pieni pääoma ja tulorahoitus eivät mahdollista järin suurta volyymia. Yhden tehtaalta saapuvan myyntierän tuloilla on nyt lähinnä tehty tuotekehitystä ja tilattu erä uutta versiota.
– Mieluusti oltaisiin jo siinä tilanteessa – mikä toivottavasti saadaan ensi vuoden puolella – että meillä on oikeasti enemmän varastoa ja päästään pitkäjänteisemmin tekemään. Ettei ole niin, että markkinointi pyörii kaksi viikkoa ja sitten on hanskat loppu, suunnittelee Pöyhönen.
Mikään rahasampo Gato ei vielä ole. Liiketoiminnan katteet ovat pienet. Yrittäjien mukaan Gato voisi valmistaa ja myydä hyvin saman näköisiä hanskoja, joiden valmistus olisi halvempaa, mutta he eivät halua tinkiä laadusta.
– Saadaan bisnes pyörimään, mutta ei olla vielä nostettu esimerkiksi mitään palkkaa tästä. Ei se vielä jätä niin paljon. Meidän pitäisi tehdä isommassa mittakaavassa. Se on meidän ideakin. Ensin tuotteen ja hinta-laatusuhteen pitää olla kunnossa. Kun jossain vaiheessa saadaan isompi skaala, saadaan tiettyjä kustannuksia alaspäin, ja sitten marginaali jättää enemmän sekä prosentuaalisesti että tietenkin euroissa, sanoo Pöyhönen.
Palautteen perusteella seuraava malli
Palaute hanskoista on yrittäjien mukaan ollut rohkaisevaa. Tekijät ovat saaneet myös tietoa, joka on auttanut heitä tuotekehityksessä. Ensimmäinen malli rakennettiin ammattimaalivahtien preferenssien mukaan hyvin tiukaksi. Palautteen perusteella seuraavaa mallia on kehitetty helpommin puettavaksi, mutta silti napakasti istuvaksi. Asiakasmaalivahtien toiveesta on laajennettu myös lateksin pinta-alaa ja tukevoitettu peukaloa. Positiivisenkin palautteen antajilta kysellään varmuuden vuoksi kehitysehdotuksia, ja heiltä saadaan usein kaivettua jokin pikku yksityiskohta, jonka parantamisen mahdollisuus otetaan työpöydälle seuraavan hanskaversion kohdalla.
Entiset ammattimaalivahdit tiesivät, että he ovat ratkaisemassa jonkinlaista ongelmaa, mutta he eivät odottaneet, että saisivat kuulla niin selkeästi hanskojen vaikutuksesta asiakkaiden torjuntatyöhön.
– Mulle on henkilökohtaisesti tullut viestiä, että kiitos tästä, musta tuntuu, että näiden hanskojen avulla mä oon kehittynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Se on jäänyt itselle mieleen: palaute ei ole liittynyt itse hanskoihin vaan paljon isompaan kokonaisuuteen – niiden avulla on päässyt kehittymään maalivahtina enemmän, kertoo Pöyhönen.
– Se on tietenkin se, miksi tätä koko hommaa tehdään. Me ollaan kuitenkin kaikki entisiä maalivahteja, ja on tosi siistiä nähdä, miten se oikeasti vaikuttaa siihen kokonaisuuteen, Partanen jatkaa.
– Meidän ideologia on, että me ollaan maalivahtien brändi. Perustajat on maalivahteja. Me halutaan tehdä maalivahdeilta maalivahdeille. Kun saadaan palautetta, me kuunnellaan ja muokataan sen mukaan. […] Me halutaan, että hanskat on maalivahtien suunnittelemia eikä toimistomiesten suunnittelemia, sanoo Pöyhönen.

Kysyttäessä yrityksen tavoitteita miehet eivät jarruttele vastauksessaan. Heidän mukaansa yrityksestä on tarkoitus rakentaa pitkällä aikavälillä maailman johtava maalivahtihanskabrändi ja haastaa alan suurimmat toimijat.
– Lopulta emme halua rakentaa vain yritystä joka myy hanskoja, vaan brändin, jonka maalivahdit ympäri maailmaa tuntevat, johon he luottavat ja johon he haluavat kuulua, päättää Partanen.
Matka maailman johtavaksi hanskamerkiksi on erittäin pitkä, ja kellarin huoneesta sen hahmottaa hyvin. Mutta erä, joka myydään loppuun nopeasti, sekä asiakaspalautteeseen perustuva toimintamalli, jossa tuotekehitysaika lanseerauksesta seuraavan version markkinoille saattamiseen on vain yksi kesä, kertovat jotain. Tätä kissaa kannattaa pitää silmällä.



