Rasmus Karjalainen on lähtenyt Oulusta kolmesti ja palannut joka kerta. Nyt AC Oulun kapteeni on vienyt kotiseuransa europeleihin, ja perhe saa ensimmäistä kertaa elää tavallista arkea.

Oulun Heinäpäähän syyskuussa avattu uusi jalkapallostadion on aamupäivällä täynnä elämää. Ensimmäiset lounasasiakkaat ovat jo saapuneet kolmoskerroksen ravintolaan. Ravintolan ikkunoista avautuu näkymä kentälle, jossa Veikkausliigajoukkue valmistautuu seuraavan päivän tärkeään otteluun. 

Kentän tasolla voi aistia, että joukkueessa otetaan homma tosissaan. Pelaajat vaativat toisiltaan paljon, ja niin vaatii valmennuskin. Kapteeni Rasmus Karjalaisen, 30, ohjeistava ääni kuuluu säännöllisin väliajoin pelaajajoukosta. AC Oulu isännöi tulevassa Veikkausliigan Mestaruussarjan ottelussa Vaasan Palloseuraa. Pelin panoksena ovat tärkeät pisteet matkalla kohti Veikkausliigan neljättä sijaa, joka oikeuttaa paikkaan ensi kesän taloudellisestikin merkittäviin Konferenssiliigan karsintoihin.

Treenien ja lounaan jälkeen saan Karjalaisen haastatteluun. Hän on valinnut paikaksi Nallikarin, joka on uimaranta ja vapaa-ajan toimintojen keskittymä Oulun keskustan läheisyydessä. Matkalla ”Pohjolan Rivieralle” saan samalla esittelyn monista Oulun eri alueista ja nähtävyyksistä. Näen Merikosken voimalaitoksen ohijuoksutuksen, opin kaupunginosia sekä saan suosituksen panimoravintolasta. Karjalainen tuntee kaupungin kuin omat taskunsa.

– Nyt tuo Nallikarin alue, mihin mennään, kehittyy koko ajan. Sinne rakentuu koko ajan jotain uutta. Nyt tullaan tähän suistoalueelle, niin tässä on Raatin stadion. En tiedä, onko Suomessa hienommalla paikalla olevaa stadionia. Tässä molemmilla puolilla menee jokea tai suistoa, joka muuttuu mereksi, ja Raattikin on saari… – tuolla on juoksutukset menossa! Tulvii koko saari, kun pato on auki, esittelee Karjalainen.

– Mää kyllä tykkään Oulusta, tää on kiva kaupunki. Toki mulla on vähän puolueellinen mielipide. Mutta musta tää on kiva, tää on tarpeeksi iso. Täällä on ainaki mulle ihan kaikki tarvittava, kertoo Karjalainen.

Myllyojalla ja Parkkisenkankaalla lapsuudessaan varttunut ja Tervareiden sekä Oulun Luistinseuran riveissä pelannut Karjalainen arvostaa nykyään kaupungin sopivaa kokoa ja meren sekä luonnon läheisyyttä.

– Ittekki ku asunu ulkomailla ja oikeasti isojen kaupunkien lähellä […] niin on jotenkin saanut niistä suurkaupungeista tarpeekseen. Ei ole kyllä mikään hinku itellä lähteä muuttamaan vaikka pääkaupunkiseudulle sen takia, että se olisi vaan isompi paikka.

Saavumme perille Nallikariin. Kesällä suosittu uimaranta ja sen ympäristö on saanut syksyisen ilmiasun. Turistikierros jatkuu.

– Tuossa on Eden, sitä remontoidaan koko ajan. Joskus tuot perheen kesällä lomalle, niin tässä on Vauhtipuisto, pikkulasten huvipuisto. Tässä on leirintäalue ja mökkejä. Täällä on paljon norjalaisia, saksalaisia. Täällä on edelleen kato turisteja. Suosittu tavallaan skandinaavien matkakohde, tullaan autolla. Tässä on hotelli. Tässä on tosi hyvä pizzeria. Sit toi, onkohan se nyt majakka, tuolla niemen kärjessä. Se on ehkä Nallikarin yksi tunnusmerkki, Karjalainen opastaa.

Uran parasta jalkapalloa

Kahvilaan sisälle siirryttyämme puhutaan ensiksi jalkapallosta. Oululainen jalkapalloseura on viimeksi sijoittunut näin hyvin pääsarjassa vuonna 1980, jolloin Oulun Palloseura voitti Suomen mestaruuden. AC Oulun kautta voisi luonnehtia siis jo ennen viimeisiä kierroksiakin onnistuneeksi. Varsinkin alkukaudesta joukkue oli erinomaisessa vireessä. Loppukesän huonomman vaiheen jälkeen se on jälleen parantanut tekemistään. Kysyn, mikä merkitys Rasmus Karjalaisella joukkueen kapteenina on tällaisista notkahduksista nousemisessa.

– Totta kai tietyllä tavalla johtavien pelaajien merkitys korostuu siinä vaiheessa, kun niitä tuloksia ei tuu. Just se, että täytyy pitää joukkue kärsivällisenä, täytyy pitää joukkue turhautumasta liikaa, Karjalainen kertoo.

– On tosi helppoa jalkapallossa, kun tuloksia ei ala tulla, niin pelaajat yksilöllisesti ja kollektiivisesti alkaa joskus etsimään syitä muualta kuin itsestään. Ja sitten se saattaa hajottaa ilmapiirin. Meidän joukkue pysyi tosi hyvin kasassa. Koko ajan tuntui, että kaikilla on semmoinen olo, että kun me vaan tehdään päivittäin oikeita asioita, niin se tulos tulee sieltä.

Viime kaudella sarjataulukon alalaitaan sijoittuneen AC Oulun piti Karjalaisen mukaan tammikuun alusta asti näyttää ihmisille, että tämän kauden joukkue ei tule taistelemaan putoamista vastaan.

– Me haluttiin voittaa joka ikinen peli Liigacupista lähtien. Kun muut ehkä vielä harjoittelivat siinä vaiheessa enemmän eivätkä panostaneet Liigacupiin, niin me panostettiin siihen. Joka lauantai, kun oli Liigacupin peli, me lähdettiin sinne voittamaan. Me pelattiin aina parhaalla kokoonpanolla. Me harjoiteltiin sitä voittamista jo silloin, ja se jatkui tosi pitkälle kevääseen, ja meillä oli tosi hyvä alkukausi, sanoo Karjalainen.

– Ja sitten kun se pikku dippi tulee, niin siinä mitataan joukkueen resilienssi. Pystytäänkö keskittymään oikeisiin asioihin, pystytäänkö etsimään ne syyt itsestä, pystytäänkö kehittämään niitä.

Myös henkilökohtaisella tasolla Karjalaisen kausi on ollut tähän mennessä onnistunut. Hyökkääjä on latonut jutun julkaisuhetkellä Veikkausliigassa 13 maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä. Veikkausliigakausista enemmän maaleja hän on tehnyt vain kaudella 2018 Kuopion Palloseuran riveissä, jolloin osumia tuli 16 kappaletta. Tuolla kaudella maalisyöttöjä Karjalaiselle kirjattiin kaksi.

– Mä oon jo Seinäjoella sanonut, että haluan aina löytää itsestäni sen parhaan Rasmus Karjalaisen. Mulla oli Seinäjoella kaksi vuotta, joissa löysin molempina vuosina paremman version itsestäni. Nyt tämä kausi AC Oulussa – musta tuntuu, että olen edelleen pystynyt kehittämään itseäni. Pelaan kyllä tällä hetkellä urani parasta jalkapalloa.

– Mulle on kaikista tärkeintä, että AC Oulu seurana ja joukkueena pystyy voittamaan niitä pelejä, koska mä tiedän, että meidän yksilöiden hyvät suoritukset seuraa kyllä perässä. Sillä tavalla on aika helppo asennoitua, että en mä hirveästi mieti omaa henkilökohtaista tekemistä. Mä mietin vaan joka pelissä, miten me voitetaan tämä peli. Koska mä tiedän, että se tuo myös mulle itselle onnistumisia, kun me pelataan hyvin joukkueena.

Haastatteluhetkellä joukkueen tavoite loppukaudelle on selvä: saavuttaa europelipaikka eli käytännössä sarjan neljäs sija.

Koko seura haltuun

Useammassa seurassa kapteenina tai kapteenistossa toiminut Karjalainen tietää, miten pukukopissa toimitaan. Hän kertoo aistivansa joukkueessa vallitsevaa tunnelmaa. Aina kapteenin ei tarvitse tehdä mitään, mutta joskus tarvitaan vähän kovuutta tai positiivista, optimistista nostatusta.

– Jos tuntuu, että joku yksilö tarvitsee mahdollisesti jotain pikku tsemppausta – tai toisin päin, jos jollekin yksilölle tarvitsee sanoa vaikka kesken treenin, että pitää olla parempi – mä sanon. Mä meen sanomaan, että nyt pitää parantaa. Ja mulle se on helppo tehdä, koska mä vaadin itseltäni koko ajan tosi paljon, Karjalainen kertoo.

– En mä ole siellä äänessä vaan sen takia, että mä olisin kapteeni. Jos ennen peliä vaikka muutama pelaaja on äänessä ja käy asioita läpi ja tsemppaa, niin mä oon ihan tyytyväinen, että meillä on johtajia kopissa, eikä mun tarvitse kapteeniuden takia alkaa itse olla äänessä.

Pukukopin lisäksi Karjalainen tuntuu ottavan haltuun koko edustamansa seuran. Sain itse olla kerran todistamassa tilannetta, jossa Karjalainen vaimoineen voitti vuotuisessa Seinäjoen Jalkapallokerhon sisäisessä juhlassa seuraa käsittelevän, paljon historiakysymyksiäkin sisältäneen tietovisan. Tämä on merkillepantavaa, sillä edes seuran työntekijät eivät pärjänneet SJK-tietoudessa Karjalaisten tiimille. Kysyn, opetteleeko Karjalainen säännönmukaisesti tuntemaan edustamansa seuran läpikotaisin.

– Se on ihan selvä. Totta kai. Todellakin. Mun mielestä se on tosi valtava osa sitä, missä sä pelaat. Että sä tunnet, missä sä oot. Puhutaan seuroista, seurahistoriasta sun muusta. Mun mielestä olisi tosi epäkunnioittavaa, jos mä pelaisin jossain seurassa enkä tietäisi mitään siitä seurasta, toteaa Karjalainen.

– Musta se on ihan perusasioita olla selvillä, missä sä tätä työtä teet, minkä eteen sä pelaat, minkälaisia ihmisiä täällä on, minkälaista historiaa, ketä täällä on pelannut, miksi tämä seura on tässä. Mun mielestä se on vaan todella tärkeää tietää.

Seuratuntemus auttaa myös luomaan suhdetta kannattajiin. Ruotsin Helsingborgissa pelatessaan Karjalainen opetteli laulamaan ruotsiksi kolmen minuutin mittaisen ”På gator röda och blå” -seurahymnin ja lauloi sen seuran juhlissa – ja osaisi kuulemma laulaa hymnin edelleen. Välit Helsingborgs IF:n kannattajiin ovatkin säilyneet lämpiminä.

– Missä mä oonkin, mä haluan antaa kaikkeni itsestäni. Ja sitten mä ehkä myös kiinnyn siihen. Mä alan ymmärtää, miksi nämä kannattajat kannattaa seuraa, mä alan ymmärtää niitä taustoja. Ja se luo mulle merkityksellisyyttä pelaajana, Karjalainen luonnehtii.

Kolme lähtöä, kolme paluuta

Kiintymyksestä on luontevaa palata keskusteluun kotikaupungista ja kotiinpaluusta. Karjalainen, hänen vaimonsa Nea ja 3-vuotias Stella-tytär asettuivat takaisin Ouluun kaudeksi 2026. Karjalaiselle kotikaupunkiin paluu merkitsee paljon.

– Mä oon pienenä ollut AC Oulun kannattaja. Mä oon just sen ikäinen, että kun mä oon alkanut ymmärtää jalkapallosta, niin AC Oulu on ollut olemassa. Mä oon ensimmäisiä ikäluokkia, joilla se seura on ollut, kun AC Oulu on perustettu 2002, Karjalainen kertoo.

Karjalainen kertoo viettäneensä nuoruusvuosiaan AC Oulun kannattajakatsomon alapuolella Castrénin kentällä ja laulaneensa mukana kannattajien lauluissa. Hän näki ensimmäiset Ykkösen pelit ja Veikkausliigamatsit.

– Sen jälkeen se oli aina unelma, että AC Oulussa saisi pelata. Vietin monta vuotta niin, että treenasin talvella AC Oulun kanssa, mutta mulla ei riittänyt rahkeet AC Ouluun. Varmaan porukka mietti, että taas tuo jätkä tulee talvella treenaamaan, ja sitten kun kevät alkaa, se lähtee OLS:aan tai mihin lähteekään. Ettei sillä riitä…

OLS:sta hän siirtyi vuonna 2015 Seinäjoen Jalkapallokerhon reservijoukkueeseen, joka tuolloin kulki nimellä Kerho 07. Kakkosessa pelanneessa joukkueessa Karjalainen tykitti 27 ottelussa 15 maalia. Seuraavaksi kaudeksi hän teki ensimmäisen paluun kotikaupunkiinsa ja Ykkösessä tuolloin pelanneeseen AC Ouluun.

– …ja loppujen lopuksi mulla riitti, kun pelattiin Ykköstä, ja mä vietin vuoden täällä, Karjalainen sanoo.

Sitten tie vei taas pois Oulusta. 2017 hän teki Veikkausliigadebyyttinsä PS Kemin paidassa, ja kauden päätteeksi Karjalainen valittiin vuoden liigatulokkaaksi.

Siirto Kuopion Palloseuraan, Suomen mestaruus ja sopimus ulkomaille Hollannin pääsarjaan Fortuna Sittardiin ja sen jälkeen Ruotsin Örebrohun ja Helsingborgiin. Kesällä 2022 oli toisen kotiinpaluun aika – tällä kertaa Veikkausliigaa pelanneeseen AC Ouluun.

– AC Oulu merkitsee mulle aivan valtavasti. Ei sitä voi kuvailla. Totta kai, niin kuin sanoin, mä oon kiintynyt moneen seuraan, mutta tämä seura on vaan se. Se on mun seura. Ei siihen tarvita enempää, sanoo Karjalainen.

Karjalainen kertoo, että joka kerta lähtiessään AC Oulusta hän olisi itse halunnut jatkaa laivastonsinisissä, mutta aika ei ole ollut silloin oikea.

– Loppujen lopuksi jokainen kerta, kun olen lähtenyt AC Oulusta, se on ollut mulle tosi hyvä asia. Olen saanut jotakin uutta, kertoo Karjalainen.

Kaudeksi 2024 tuli aika jälleen kokeilla jotain muuta. Siirto kahdeksi vuodeksi Seinäjoen Jalkapallokerhoon Stevie Grieven alaisuuteen nosti Karjalaisessa taas esiin uudenlaisen pelimiehen piirteitä.

– Lähdin AC Oulusta ja kävin Seinäjoella pelaamassa kaksi todella hyvää vuotta mun uralle. Se auttoi mua tosi paljon. Ja sitten oli taas mukava palata kotiin, kertoo Karjalainen, viitaten kaudeksi 2026 tapahtuneeseen kolmanteen paluuseen AC Ouluun.

Kotijoukkue vahvistuu

Seinäjoella päättyneen sopimuksen jälkeen Karjalaisen mielessä oli jälleen myös ulkomaille siirtyminen. Ulkomailta täydellistä vaihtoehtoa ei kuitenkaan siinä tilanteessa löytynyt.

– Stella oli 2,5-vuotias, ja oltiin hyvässä tilanteessa, sillä ei ole vielä koulua sun muita. Se oli semmoinen idea, että jos saataisiin koko perheelle semmoinen seikkailu jossain, niin sitä oltiin vähän hakemassa. Ja totta kai, kun lähdetään pienen lapsen kanssa, pitää miettiä, ettei ihan joka paikka käy. Oli mahdollisuuksia, mutta oltiin aika tiukkoja sen suhteen, minkälaiseen paikkaan lähdetään, jos lähdetään, Karjalainen valottaa.

Lopulta päätös jäädä Ouluun muotoutui luontevaksi.

– Oulussa meillä on kuitenkin kaikki tosi hyvin. Pari vuotta asuttiin Seinäjoella kuitenkin etäällä perheestä. Niin tuntui tosi kivalta olla Oulussa, että saa nähdä isovanhempia melkein päivittäin ja olla lähellä. Ja saada ensimmäistä kertaa meidän elämässä vähän semmoista normaalia perhe-elämää: että voidaan käydä kylässä, päiväkotihommat toimii ja kaikki semmonen, kertoo Karjalainen.

– Tietynlainen tavallinen perhe-elämä on tuntunut ihan mukavalta.

Karjalaisen vaimo Nea Karjalainen on ollut aina miehensä mukana ulkomailla. Nea on miehensä mukaan hyvin sopeutuvainen ja eri kaupungeissa asuessaan opiskellut ja löytänyt töitä. Ruotsissa aloitettua työtä hän jatkoi vielä Suomeen paluun jälkeenkin.

– Hän on semmonen, ettei pelota hypätä uuteen. Arvostan kyllä tosi paljon sitä piirrettä hänessä. Ja varmaan olisi vieläkin, vaikka nyt kahdenkin lapsen kanssa, ihan valmis lähtemään käymään jossain, sanoo Karjalainen.

Karjalaisten perheeseen odotetaan uutta tulokasta. Stellan pikkusiskon on määrä syntyä maailmaan marraskuussa.

Työ tulee kotiin

Ammattijalkapalloilun ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole aina helppoa. Matkustaminen ja kotoa poissaolo, muun perheen jatkuva muuttaminen ja uuteen ympäristöön totuttelu voi olla kuormittavaa. Pelipäivät sijoittuvat usein viikonlopulle, jolloin muu perhe olisi vapaalla. Jalkapallo on sitä ammatikseen tekevälle niin suuri elämän osa-alue, että siitä saattaa olla joskus vaikeaa irrottautua mentaalisesti.

– Jalkapallo on semmoinen intohimoammatti. Tässä täytyy olla 110-prosenttisesti mukana, ja tässä ollaan aivan täysillä. Niin en mä ainakaan pysty olemaan viemättä sitä työtä välillä kotiin. Jos peli on mennyt vaikka huonosti, niin kyllä mä jonkun verran kamppailen itseni kanssa siinä, että miten pystyä olemaan hyvä perheenisä kotona huonon pelin jälkeenkin, kertoo Karjalainen.

Pelipäivinä perheen arjen pyörittäminen on paljon Nean vastuulla.

– Siitä valtava arvostus, että hän ymmärtää mun ammatin realiteetit ja miten peleihin pitää valmistautua. Kyllä tämä ammatti varmasti aika paljon rasittaa perhe-elämää.

Hyökkääjä kertoo huomanneensa monesti, että huonon pelin jälkeen hän saattaa kotona olla poissaoleva ja ärsyyntynyt.

– Välillä miettii, kuinka itsekäs sitä on. Arki pyörii muutenkin ammatin ympärillä, ja sitten tulen kotiin enkä pysty olemaan tarpeeksi läsnä. Siinä on ehkä vielä treenaamista. Se on sellainen asia, missä haluaisi olla aina parempi. Haluaisi olla mahdollisimman hyvä isä, sanoo Karjalainen.

Normaaliin pikkulapsiarkeen kuuluvat ongelmat koskettavat huippupelaajia samalla tavalla kuin taviksiakin. Vähäiseksi jäävät yöunet voivat olla todellisuutta myös jalkapalloammattilaisille.

– Se pitää välillä vaan hyväksyä, että pelipäivänä sä heräät viideltä aamulla ja uni on siinä. Tai että unet jää muuten: pitää herätä yöllä pariksi tunniksi, kun lapsi on vaikka kipeänä. Se ei katso sitä, onko pelipäivä vai milloin. Sen on oppinut, että niistä aina selvitään. Ja edelleen pitää pystyä pelissä olemaan samalla tasolla, Karjalainen sanoo.

Karjalainen toivoo yleisesti armollisempaa ja inhimillisempää suhtautumista pelaajiin.

– Ihmiset ei välttämättä ymmärrä, kun ne katsoo, että joku pelaaja ei ole ihan terävimmillään. Ne ei välttämättä tiedä, että se on valvonut viisi tuntia yöllä, kun lapsi on itkenyt ja huutanut. Eikä pelaaja voi mennä sanomaan, että tänään en ollut hyvä, ’koska…’ – se on tekosyy. Mutta kun ollaan kovia kritisoimaan, niin sitä ei aina muisteta. Pelaajatkin on ihmisiä. Pelaajalla saattaa olla taustalla melkein mitä vaan, minkä takia ei välttämättä pysty toimimaan parhaimmillaan tietyllä ajanjaksolla.

Perhe antaa pelaajalle myös voimavaroja ja ilon aiheita silloin, kun pelit ovat menneet huonosti.

– Se tuo tosi paljon, että huonon pelin jälkeen sä tiedät, että sua odottaa siellä aina iloinen vaimo ja lapset, joita ei loppujen lopuksi kiinnosta vähääkään, pelasinko hyvin vai huonosti. Se on mahtava asia.

Karjalaisten perhe on aktiivista sorttia, eivätkä he oletuksena jää vapaa-ajallaan kodin seinien sisäpuolelle. Tavoitteena on tehdä paljon erilaisia asioita yhdessä.

– Me yritetään paljon ulkoilla. Se on niin kiva, että meidän tyttö kyllä viihtyy ulkona. Puistoissa käydään paljon, lähipuistot on tuttuja. Välillä yritetään vaihtaa maisemaa: vaikka täällä Nallikarissa on tosi hyvä leikkipuisto. Tänne tullaan välillä autolla käymään. Otetaan vaikka jätskit, Karjalainen kertoo.

– Jonkun verran käydään kaupungilla pyörimässä, vaihdetaan tavallaan vähän maisemaa. Harvoin me ihan kotona ollaan koko päivää. Joskus mennään metsäpolulle, otetaan makkarat mukaan ja paistetaan makkaraa.

Isänä Karjalainen tahtoo olla rakastava ja turvallinen. Hänen luonnehtiessaan itseään myös tietynlainen vaativuus nousee esiin. Karjalainen uskoo, että myös pettymyksien käsittely ja eritoten niistä yli pääseminen on tärkeä taito oppia. Hänen mukaansa epäonnistumisia voi käyttää voimavarana.

– Jos pystyy olemaan omille lapsille yhtä hyvä kuin omat vanhemmat oli itselle, niin se on jo aika iso voitto. Vaativa pitää olla, ja rajat on rakkautta, toteaa Karjalainen.

– Tällä hetkellä Stella vielä tykkää olla lähellä. Mä haluan olla semmoinen, joka osallistuu, on mukana leikeissä ja kaikessa mahdollisessa. Nyt kun tulee toinenkin tyttö, niin nukkeleikeissä koen kyllä olevani hyvä.

Elämää peliuran jälkeen

Kolmekymppisen Karjalaisen pelaajaura voi iän puolesta jatkua vielä useita vuosia. Sopimus AC Oulussa jatkuu vielä kaksi tulevaa kautta. Mielessä on kuitenkin jo käynyt myös peliuran jälkeinen aika. Tradenomiopinnot ovat tällä hetkellä työn alla, ja valmistumisen olisi määrä tapahtua keväällä 2028. Hän kertoo, että välillä hän jo leikittelee ajatuksella siitä, mitä tulevaisuus peliuran jälkeen voisi pitää sisällään.

– Mutta mä oon hyvässä tilanteessa itseni kanssa. Mulla on tosi kova motivaatio pelata jalkapalloa tällä hetkellä. Joka päivä, kun mä tuun töihin, mulla on hyvä fiilis. Olen motivoitunut pitämään itseni kunnossa. Pelaan omasta mielestäni urani parasta kautta. Pelaan sitä AC Oulussa, kapteenina, uudella stadionilla. Asiat ei voisi tietyllä tavalla olla paremmin, luonnehtii Karjalainen.

– Kun tää futisura loppuu, mä haluan jotain tietyllä tavalla vähän stabiilimpaa kuin pelaaja tai valmentaja. Valmentajaa musta ei varmaan tule, mutta jalkapallon parissa etenkin johtotehtävät voisi kiinnostaa.

Haastattelun päätyttyä matkalla takaisin stadionille saan lisää oppia Oulun kaupungista. Baana, tuomiokirkko, julkinen liikenne ja kulttuuritarjontakin tulevat käsitellyksi ja esitellyksi.

Haastattelua seuraavan päivän ottelussa AC Oulu pelasi maalittoman tasapelin Vaasan Palloseuraa vastaan. Myöhempi, kauden toiseksi viimeinen ottelu päättyi 2–0-voittoon Kuopion Palloseurasta. Karjalainen teki ottelussa maalin, ja eurounelma otti askeleen lähemmäs toteutumistaan.

Viimeinen askel oli tarkoitus ottaa tulevan sunnuntain isänpäivänä Helsingissä, kun vastaan asettuu päätöskierroksella HJK. AC Oulu varmisti neljännen sijansa ja europelipaikkansa kuitenkin jo maanantaina, kun IF Gnistan jäi ilman pisteitä ottelussaan FC Interiä vastaan.

Isänpäivä on Karjalaiselle tänä vuonna merkityksellinen joka tapauksessa: perheen toisen tyttären laskettu aika osuu samalle viikolle.

Kun kausi on vihdoin paketissa, Rasmus Karjalainen palaa jälleen sinne, minne hän kuuluu: kotiin.